Helsinki-Vantaa tiistai ilta
Tullaan Kimmon kanssa lentokentälle ja löydetään Mattis lähtöselvityskoneilta. Aletaan ihmetellä painoja, ollaan etukäteen ostettu 2 extralaukkua ja huomataan, ettei se riitä mitenkään. Nuukina miehinä ajatellaan, että otetaan ylimääräiset kilot käsimatkatavaroihin. Pari matkalaukkua on suurin piirtein painorajoissa, pari vähän yli kolmenkymmenen ja yksi yli neljänkymmenen kilon. Lyödään laukut levälleen lentokentän lattialle, säädetään hetki ja tajutaan, ettei saada mitenkään painoja riittämään, vaikka otettaisiin osa varusteista käsimatkatavaroihin. Päätetään, että otetaan ylimääräinen laukku, mutta eihän meillä ylimääräistä tyhjää matkalaukkua sitä varten ole mukana. Kimmo keksii, että tyhjennetään sen Dry Bag ja laitettaan sinne raskaimpia tavaroita, veivataan vartin verran kamoja edes takaisin ohikulkijoiden ihmeteltävänä, ja saadaan kaikki laukut suurin piirtein rajoihin, käydään heittämässä laukut ruumaan ja mennään lähtöselvityksen läpi Oak Barreliin lähtölonkeroille.
Jekaterinburg keskiviikko aamuyö
Kone laskeutuu Jekaterinburgiin, väki purkautuu koneesta ja lompsitaan passin- ja viisumintarkastukseen. Virkailija ihmettelee meidän papereita muutaman minuutin, se koittaa kysyä jotakin, mutta yhteistä kieltä ei löydy. Lopulta tullin nainen toteaa, että turha selvää asiaa on enempää vatvoa, meillä on paperit kunnossa ja nainen lyö leimat viisumeihin ja päästään jatkamaan matkaa.
Tullaan parkkipaikalle, kuskista meillä on tiedossa kolme asiaa: auto on musta Lada, nimi Micha ja ettei se puhu sanaakaan englantia. Oikea mies ja Lada löytyy. Kuski pyörittelee päätään, ilmeisesti manaa meidän laukkujen kokoa ja painoa, saadaan kuitenkin kaikki ängettyä Ladaan ja päästään matkaan Ordaa kohti. Micha on varmaan kuudenkymmen ja ajaa Jekaterinburgissa hiljaa, selvästi liikennettä varoen, kun päästään taajamasta pois, Micha kiihdyttää vauhtia ja alkaa jututtaa meitä. Selvästi siitä huomaa, että juttukaveria se on vailla, mutta ei meistä sille juttukaveriksi ole, miten olisikaan, kun ei se raukka puhu suomea eikä sanaakaan englantia. Kuski koittaa tarjota meille vahvalle tuoksuvaa venäläistä teetä, hymyillään ja kieltäydytään kohteliaasti, toistellaan sanaa Vichy ja Micha ymmärtää että ollaan ostettu matkajuotavat kentältä.
Matkalla pysähdytään jossain tien varren ruokalassa. Tiskin takana parveilee vanhempia naisia, ei ymmärretä listoista mitään ja Kimmo saa yhdeltä tarjoilijalta näpeilleen, kun yrittää ottaa noutopöydästä itse ruokaa. Nainen haluaa itse annostella, osoitellaan sormella mitä otetaan ja saadaan keittoa, makaronia ja maksaa. Micha ja myyjä nauravat meille ummikoille, hymyillään niille ja annetaan myyjälle sen verran ruplia, että se tyytyy niihin ja päästään syömään. Keitto on hyvää, mutta kovin erilaista kuin kotona. Lähinnä siinä on juureksia, kokonainen peruna sekä nyrkin kokoisena sattumana lihapala, jota ei kyllä Mattikselle satu. Syödään, kiitellään ja jatketaan matkaa.
Orda Keskiviikko päivä
Viimein Micha kaartaa Ladan Ordaan ja luolasukelluskeskuksen luokse. Puretaan laukut, ihmetellään hetki ja lähdetään kohti valkoista parakkia, jota arvellaan päärakennukseksi. Ovella Jani tulee vastaan ja tarjoaa käsipäivää. Jutellaan hetki ja Jani näyttää paikkoja, puretaan laukut ja kasataan varusteita. Jani sanoo, että sukelletaan ensimmäinen sukellus vasta iltapäivällä. Käydään odottaessa tutustumassa luolan kuivaosioon. Laskeudutaan portaita luolan suuaukolle satakunta metriä. Luolaan asennetut valot eivät toimi ja jatketaan pimeässä lamppujen valossa loppumatka alas, rankkasateet ovat huuhtoneet polun pohjalle vetelää savea paikoin nilkkoihin asti ja paikoin luolan seinät ovat romahtaneet, paikalliset ovat kyhänneet laudoista suojaksi katot näille kohdin. Manataan polkua ja rappusten liukkautta, mutta päästään alas veden ääreen. Mietitään ääneen, että mitähän tästäkin tulee ja lähdetään hitaasti kipuamaan ylöspäin.
Kun lähdetään ensimmäiselle sukellukselle, paikalliset kantajat ovat kantaneet meidän säiliöt alas, lastataan loput varusteet kantolaukkuihin ja mennään tuttua polkua alas. Jani menee vauhdilla, huomaa että se on mennyt saman reitin kymmeniä kertoja aiemmin, lylleretään perässä, päästään alas, puetaan varusteet ja päästään veteen.
Oltiin odotettu kristallinkirkasta vettä, kun päästään veteen huomataan ettei näin ole. Myöhemmin Jani kertoo, että rankkasateet ovat huuhtoneet silttiä veteen ja näkyvyys on kymmenen metrin luokkaa.
Vedän narua ensimmäisellä sukelluksella. Heti veteenmenopaikan jälkeen on ensimmäinen ahtauma, uusi paikka, enkä tiedä miten se kääntyy, joten lähden oikomaan väärästä kulmasta. Päästään kuitenkin läpi ja sidon vetämäni sisäänmenonarun luolan kiinteään opasnaruun. Lähdetään sukeltamaan eteenpäin, minä ja Mattis ollaan ensimmäistä kertaa luonnonluolassa, muodot lyövät ällikällä, ihmettelen luolan pohjasta kasvavia kalkkikivimuodotelmia ja kulmikkaita kiviröykkiöitä, joita en ole ennen nähnyt missään. Ensimmäinen sukellus ihmetellään uusia säiliöitä ja varustekokoonpanoa, sukellus kuitenkin menee hyvin, samalla Jani näyttää pari luolan ilmataskua, siltä varalta että kurssin myöhemmillä sukelluksilla tulee ongelmia, nyt tiedetään mistä pääsee pintaan jos tarve yllättää.
Tullaan ylös. Kivutaan pois luolasta ja laitetaan kamat kuivumaan ja lamput lataukseen. Illalla otetaan muutama olut, fiilis on hyvä, kaikki matkustaminen sekä siihen ja varusteisiin liittyvä epävarmuus on ohi. Suunnitellaan, fiilistellään ja puhutaan suuria, Jani kertoo viikon ohjelmasta, nyt tiedetään mitä odottaa.
Torstai
Ensimmäinen täysi sukelluspäivä. Kimmo herättelee ja lähdetään aamupalalle. Aamiaisena on keltaisen väristä puuroa, värin perusteella vähän epäilen sen makua, mutta hyvää se on, vähän saman makuista kuin riisipuuro kotona, puurot katoavat lautasilta vauhdilla nälkäisiin suihin.
Lähdetään sukeltamaan, Jani briiffaa mitä tehdään. On Kimmon vuoro vetää sukellus, meidän ohjelmassa on pari jumppia, eli hyppyä kiinteältä ohjausnarulta toisille luolaan vedetyille naruille ja paluu. Tämän jälkeen tehdään harjoitus jossa Jani sitoo meidät opasköyteen kiinni ja meidän pitää ottaa taskusta naruspooli ja tehdä korjaus naruyhteyteen sillä ja leikata kiinni jäänyt narut irti. Kun päästään alas ja ollaan menossa veteen, Kimmo huomaa että sen puku vuotaa aika pahasti, Kimmo jättää sukelluksen välistä ja niin lähdetään Mattiksen kanssa kahdestaan. Kun Kimmo jää pois, joudun vetämään sukelluksen, Kimmo jättää spoolinsa minulle ja teen ensimmäistä kertaa jumppeja, ne onnistuvat ihan hyvin, ollaan harjoiteltu narun vetoa kuitenkin Ojamolla aika monesti. Uidaan eteenpäin, ihmettelen matkalla mikä kumma voima panee veden syömään kiveä näin vaihtelevasti, ensin vastaan tulee pitkä ahtauma joka on parin kolmen metrin korkuinen, mutta niin kapea, että siitä juuri mahtuu uimaan ja siltikin hartiat kolisevat seiniin jatkuvasti. Sen jälkeen tiputtaudutaan reikää pitkin kellariin, joka taas on puolentoista metrin korkuinen, mutta ainakin parikymmentä metriä leveä. Päästään muutaman ahtauman kautta suunniteltuun kääntöpisteeseen ja lähdetään tulemaan takaisin päin. Samassa tiukassa ahtaumassa Mattis menee edeltä, ihmettelen miksi se pysähtyy ahtauman noustessa ja säätää jotakin. Se pääsee läpi ja kun olen itse kohdalla, tajuan, ettei ahtaumasta täältä päin tullessa sovikaan samoin, peruutan, koitan uudelleen ja sama lopputulos, nousen ylemmäs ahtauman kattoon ja siellä on sen verran tilaa, että pääsen läpi.
Tullaan takaisin alkuun, aloitetaan harjoitukset ja Jani sitoo meidät kiinni köyteen. Ihmetellään hetki ja ruvetaan irroittamaan itseämme kuten Jani on opettanut. Irroittaminen sujuu yllättävän helposti, kun pysyy rauhallisena ja muistaa mitä on opetettu. Tullaan ylös ja Jani antaa palautteen. Se käskee korjaamaan yhtä sitomaani jumppia, selittää mitä tein väärin ja neuvoo oikean tavan. Samoin se käskee tarkkailemaan sukellusjärjestystä. Jani kyselee meidän huomioita luolasta, tajutaan, että oltiin niin keskittyneitä sukeltamiseen, että ei huomioitu puoliakaan muusta kuin meidän käyttämistä jumpeista. Jani näyttää kartalta meidän reitin ja kertoo, mistä oltaisiin päästy minnekkin.
Sukelluksen jälkeen Kimmo on harmissaan, ja ruoskii itseään, kun siltä on jäänyt sukellus väliin. Turhaan. Minkä se puvun rikkoutumiselle mahtaa. Syödään, levätään ja lähdetään seuraavalle sukellukselle. Jani briiffaa mitä tehdään, ensimmäinen circuit, jossa mennään sisään luolaan, vedetään jumppeja ja tullaan takaisin eri reittiä mitä mentiin sisään. Jani neuvoo turvallisuuskäytäntöjä, mitä ottaa huomioon, mitä risteyksiä käytetään, missä järjestyksessä mennään ja mitä tehdään.
Lähdetään veteen, Kimmo vetää tämän sukelluksen, seurataan Mattiksen kanssa perässä kun Kimmo vetää narun luolan kiinteään opasköyteen, narulla tarkastetaan vielä varusteet viimeisen kerran. Lähdetään uimaan eteenpäin, Kimmo ui tottuneeseen tapaansa vauhdilla eteenpäin, jokaisen risteyksen kohdalla se kääntyy ympäri ja näyttää meille valolla risteyksen, varmistaa että ollaan Mattiksen kanssa huomattu ne. Päästään ensimmäisen jumpin paikkaan, Kimmo kiinnittää narun ja opaskeksin, että osataan takaisin tullessa lähteä risteyksestä oikeaan suuntaan, vaikka nollanäkyvyydessä koska tullaan takaisin tähän risteykseen eri reittiä. Jatketaan matkaa, käännytään muutamasta risteyksestä ja palataan takaisin päin. Matkalla vastaan tulee suuria halleja joissa ei hahmota luolan seiniä, sekä metrin korkuisia ahtaumia, välillä mennään ylös ja välillä alas, koko ajan uidaan ohjausnarua pitkin. Välillä alkaa jo tulla tuttu tunne, ollaanko suunnistettu oikein, tuleeko tämä naru merkitsemäämme risteykseen, koko ajan kuitenkin tiedän, että säiliöissä riittää ilmaa vaikka palata takaisin samaa reittiä kuin olemme tulleet. Viimein merkitty risteys tulee vastaan, puretaan asennetut narut ja uidaan alkuun, mistä mentiin veteen. Kimmo tekee takertumisharjoituksen, saman minkä minä ja Mattis teimme jo edellisellä sukelluksella ja sen jälkeen tehdään harjoitukset joissa maski otetaan pois ja taskusta varamaski käyttöön. Uidaan takaisin pintaan ja mennään ylös. Jani antaa palautteen, korjaa paria juttua Kimmon linien sidonnassa ja meidän ryhmätyöskentelyä ja antaa huomioita harjoituksista. Syödään, huolletaan varusteita, Jani kertoo huomisen ohjelman, juodaan pari olutta ja mennään nukkumaan.
Perjantai
Herään aamulla ensimmäisen kerran viiden aikoihin, kun aurinko paistaa mökin ikkunasta sisään. Katselen mökin seiniä ja salvoksia. Meidät on majoitettu 4 hengen hirsimökkeihin. Mökki näyttää tehtaalla rakennetulta ja se on selvästi hyvin tehty. Mietin, että jos mikään muu tässä maassa ei ole hyvin tehty, niin nämä mökit ainakin on. Nukahdan uudestaan ja Kimmo herättelee kahdeksan aikoihin ja lähdetään aamupalalle.
Suunnitellaan ensimmäistä sukellusta ja lusikoidaan aamupalaa ääntä kohti. Asiat alkavat mennä rutiinilla, kasataan kamat ja lähdetään alas luolaan ja sukeltamaan. Mattis vetää ensimmäisen sukelluksen, päästään risteykseen josta on tarkoitus kääntyä ja Mattis sitoo jumpin, tällä kertaa lähdetään uuteen suuntaan, mennään pienestä aukosta läpi alaspäin. Aukosta sopii juuri, kun ui ihan pohjaa pitkin. Päästetään Jani edelle, ollaan sovittu, että se ottaa meistä videota ja se menee edeltä suunniteltuun kuvauskohtaan. Uidaan matalaa tunnelia ja kääntyillään välillä, tunneli on metrin korkuinen ja kolmisen metriä leveä, välillä vastaan tulee pieniä leventymiä, joissa sopii kääntymään. Pian päästään kuvauskohtaan, Jani ottaa videota kun uidaan ohi ja ohittaa meidät taas ja menee seuraavaan kuvauskohtaan. Kun päästään tunnelin päähän, noustaan siellä olevaan ilmataskuun, vaihdetaan muutama sana ja lähdetään uimaan takaisin samaa reittiä mitä tultiin. Palatessa näkyvyys on huonompi, matalassa tunnelissa uloshengitetyt ilmakuplat ovat hakanneet katosta silttiä irti ja se leijailee vedessä. Ahtauman kohdalla ollaan pöllytetty pohjaa ja näkyvyys tipahtaa nollaan, mennään narua pitkin silttipilven läpi ja päästään siitä läpi. Kun päästään takaisin main linelle, tehdään harjoitus jossa harjoitellaan tajuttoman uhrin hinaamista luolassa. Harjoitus menee tasaisen perseelleen kaikilla, joko hinattava alkaa kääntyillä tai uhrin kanssa edetessä noste ei tahdo pysyä kassassa. Jani ottaa meidän suoritukset videolle. Tajutaan kyllä itsekin, ettei tästä suorittamisesta jää lastenlapsille laulujen aihetta.
Kun päästään ylös vedestä ja pois luolasta, syödään ja otetaan lepoa. Katsotaan Janin kuvaama videota. Jani antaa palautetta uhrin hinauksesta, kuunnellaan, kun se neuvoo, videolta näkee hyvin oman epäonnistumisen ja sen, mikä meni pieleen. Syönnin jälkeen aletaan Mattiksen kanssa ihmetellä mun regulaattoria. Vedessä se toimii hyvin, mutta pinnalla se alkaa pikkuhiljaa puhaltamaan, kun pullonventtiili on auki. Mattis korjaa, minä katson päältä ja neuvon. Sen tekemisestä huomaa, että se huoltaa regulaattoreita työkseen. Se avaa alentajan pari kertaa, rasvaa o-renkaat ja vaihtaa popetin, ja kas kummaa, alentaja alkaa pitää painetta. Samalla katsellaan, kun paikallinen kantaja tuo meidän säiliöitä ylös täyttöön ja vie täysiä alas. Isopäinen, kuiva ja aron tuulten kovettama sitkeä ukko, siitä huomaa heti päältäkin kovan elämän jäljet, mietin sen ikää, mutta päältäpäin sitä on mahdoton sanoa. Ihmetellään sen sitkeyttä. Me ollaan ihan hapoilla kun kivutaan luolasta pois ilman kantamuksiakin, ja tuo kuiva pieni mies tekee monta reissua putkeen tuplasäiliöt selässä.
Lähdetään toiselle sukellukselle. Tällä kertaa meidän on tarkoitus harjoitella nollanäkyvyydessä tilannetta, jossa opasnaru on kadonnut. Jani opastaa, taskusta pieni varanarukela, joka sidotaan kiveen kiinni ja lähdetään haromaan yhteen suuntaan, jos opasnarua ei löydy, keritään oma varanaru takaisin spoolille, palataan kivelle, otetaan toinen suunta ja yritetään niin kauan että opasnaru löytyy. Kun päästään veteen ja luolaan, Jani ottaa Mattiksen ensin käsittelyyn, antaa sille sokkomaskin, pyörittää muutaman kerran ja vie sen johonkin. Se tulee kohta takaisin ja antaa minulle sokkomaskin, vedän sen oman maskin yli ja näkyvyys katoaa kokonaan. Jani ottaa pulloventtiilistä kiinni, pyörittää muutaman kerran ympäri ja ui vähän aikaa lenkkiä ja laskee maahan kiven päälle. Suuntavaisto katoaa kokonaan, haron sen verran että löydän yhden teräväpäisen kiven. Otan narukelan taskusta ja alan hommiin. Sokeana kaikki on vaikeampaa, äherrän monta minuuttia, että saan narukelan auki ja koitan tehdä hyvää, pitävää solmua kiveen. Se ei onnistu, Jani on etukäteen sanonut, että tämä on yksi niistä lajeista, jossa tyylipisteitä ei jaeta. Surraan narun kiven ympäri neljä-viisi kertaa, nyin hetken ja totean solmun pitävän. Lähden ensimmäiseen suuntaan etsimään köyttä, menen heti suunnassa sekaisin, ei auta kuin palata hitaasti aloitus kiven luokse ja yrittää uudelleen. Teen monta pitkää lenkkiä luolan pohjaa pitkin, takaisin tullessa koitan aina sokkona uida takaisin lähtökivelle ylempänä, siltä varalta että mennessä olen uinut opasnarun ali. Kun olen käynyt kolme suuntaa läpi, alkaa epäilyttää, löytyykö koko opasnarua. Tiedän kyllä, että säiliöissä riittää ilmaa etsimiseen vaikka kahdeksi-kolmeksi tunniksi ja tähän on lähdetty sillä asenteella, että niin kauan etsitään, kun säiliöissä ilmaa riittää tai naru löytyy. Lähden neljänteen suuntaan ja viimein opasnarun löytyy. Sidon oman narun kiinni opasnaruun ja tunnen taputukset päälaella, harjoitus on päättynyt. Kun otan sokkomaskin pois päästä, näen tietokoneesta että olen käyttänyt etsintään neljäkymmentä minuuttia, tositilanteessa matalassa syvyydessä olisin selviytynyt, mutta syvemmällä ilma olisi todennäköisesti loppunut. Samalla kun otan sokkomaskin pois ja adrenaliini katoaa elimistöstä, tulee järjetön vilun tunne. Tärisen lopun ajasta, kun katselen Kimmon suoritusta.
Viimein päästään pintaan ja ylös. Kivutaan Kimmon kanssa kahdestaan ylös luolasta, Mattis on mennyt jo edeltä, kun päästään varustehuoneeseen ja saadaan kamat pois niskasta, istutaan hetki ja voivotellaan miten poikki ollaan. Silloin Mattis tulee vauhdilla varustehuoneen ovesta grogilasit käsissä ja ojentaa meille. Se epäilee, että Bourbon ja kola auttavat palautumisessa paljon enemmän kuin voivottelu ja turhat puheet, sanoo kuulleensa niitä meiltä tarpeeksi. Ei aleta väittämään vastaan, otetaan lasit ja kerrotaan Mattikselle, miten siunattuna ihmisenä sitä pidämme ja kuinka tärkeä osa se on meidän sukellustrioa.
Otetaan varmuuden vuoksi toiset ja kolmannetkin grogit, kuunnellaan Janin palaute, syödään ja mennään nukkumaan.
Lauantai
Heräillään ja syödään aamupala. Joka aamu ruokana on eriväristä puuroa, kaikki ne tosin maistuvat samalta ja menevät hyvällä halulla alas. Ensimmäisellä sukelluksella otetaan sama reitti kuin ensimmäisenä päivänä, mutta jatketaan pidemmälle. Uidaan neljäkymmentä minuuttia sisään luolaan, huomaan ensimmäisenä käyttäneeni kolmasosan säiliöiden ilmasta ja näytän muille kääntymismerkkiä, käännytään ja palataan takaisin. Kaikki menee niin kuin on suunniteltu, tasan kahdeksankymmentä minuuttia lähdön jälkeen pintaa pomppaa kolmen hymyilevän sukeltajan kasvot. Ehdottomasti yksi parhaista tekemistämme luolasukelluksista. Jani ja tiimin viides sukeltaja Eero tulevat hetken kuluttua perässä, he kävivät vielä etsimässä Eeron kadonnutta kompassia. Tullaan ylös, syödään, ja käydään kylällä kaupassa ja lähdetään päivän toiselle sukellukselle.
Toisella sukelluksella meidän on tarkoitus tehdä harjoitus, jota itse pidän etukäteen kurssin haastavimpana. Uidaan viisitoista minuuttia sisään luolaan ja tullaan sokkoina pimeässä ulos ryhmänä narua seuraten. Jani neuvoo tekniikkaa ja taktiikka, ja varoittaa siitä että joltain ryhmäläiseltä saattaa loppua ilma kesken sukelluksen. Seurataan totutusti opasnaruja kääntöpisteeseen ja Jani näyttää merkin – valot pois. Otetaan pimeässä ryhmä kasaan ja lähdetään seuraamaan narua, kaikki tuntuu kovin vaivalloiselta pimeässä, pidetään opasnarusta kiinni ja edetään hitaasti takaisin päin toisistamme kiinni pitäen. Ainoat merkit joilla pystytään kommunikoimaan ovat käden puristaminen ja toisen työntäminen, päästään eteenpäin hissukseen. Yhdessä alamäessä Jani taputtaa otsaani sen merkiksi, että minulta loppuu ilma. Käännyn nopeasti ympäri, ravistan Kimmon olkapäätä merkiksi ja revin Kimmon annostajan suusta, saan sen suuhuni ja Kimo antaa merkin, että on vaihtanut omaan vara-annostajaansa. Hengitän Kimmon annostajasta, joten joudutaan menemään vierekkäin, kiinni toisissamme. Kohta tullaan loivasti ylöspäin nousevaan parikymmentä metriä pitkään ahtaumaan, joka on puolentoista metrin korkuinen, mutta niin kapea, että siitä sopii juuri menemään hartiat seinissä kiinni. Lähdetään menemään eteenpäin, ahtauma on niin kapea, että meidän on pakko mennä peräkkäin ja Kimmon annostajan letku on sen verran lyhyt, ettei se tahdo riittää. En pysty uimaan, koska Kimmon pää on jalkojen välissä, joten vedän itseäni eteenpäin narua ja seiniä pitkin. Puolessa välissä ahtaumaa pysähdyn, kun Kimmon annostajan letku kiristyy ja meinaa lähteä suusta. Letkuun ei tule löysää, joten pysähdyn. Ei voida antaa Kimmon kanssa merkkejä toisillemme, joten arvelen Kimmon jääneen kiinni ahtaumaan. Odottelen pari minuuttia, ja viimein tunnen, kun Kimmo työntää jalkaani eteenpäin, lähdetään jatkamaan eteenpäin ja päästään ahtauman läpi ja odotetaan sokeina, että Mattis tulee perässä. Kun ryhmä on kasassa, jatketaan eteenpäin ja viimein päästään kiinteän opasnarun päähän, jossa tunnen Matiaksen siihen kiinnittämän narukelan, joka johtaa ulos. Ohitetaan viimeinen risteys ja tungetaan viimeiseen ahtaumaan. Ahtauma on ahdas, mutta siinä fiilis on jo hyvä, kun avotilasta kajastaa valoa ahtaumaan ja tiedämme, että olemme kohta ulkona.
Neljäkymmentä minuuttia takaisin päin lähdön jälkeen noustaan pintaan, aikaa meni sokeana kolme kertaa enemmän kuin sisään uidessa. Ihan ok suoritus. Noustaan pois luolasta, laitetaan kamat kuivumaan ja syödään. Jani on suht tyytyväinen meidän suoritukseen, tositilanteessa pääasia on päästä luolasta pois ryhmänä, kaikki jäsenet hengissä. Kun laitetaan kamoja kuivamaan, keskukseen ilmestyy venäläinen sukeltaja seurueineen. Katsellaan, kun se nostelee maasturista parin-kolmenkymmenen tuhannen euron arvosta kuvauskalustoa ja kasaa kameroitaan. Jututetaan sitä, ja se kertoo kuvausvalojen olevan niin tehokkaat, ettei meidän tarvitse ottaa huomenna valoja mukaan sukelluksille ollenkaan. Kertoo olevansa matkasta niin väsyksissä, ettei aio tänään enää veteen, mutta aamusta sitten sukeltaa virkeänä. Jani antaa vielä palautteen ja muutaman vinkin päivän suorituksesta, suunnitellaan huomisen ohjelmaa, juodaan pari paukkua ja mennään nukkumaan.
Sunnuntai
Heräilen aamulla aikaisin, korvat alkavat jo varoitella siitä, että ollaan sukellettu monta päivää peräkkäin kylmässä vedessä ja matalassa, ylös – alas. Venäläisseurueen mökin iltaohjelmasta päätellen arvelen, että omat valot kannattaa ottaa ainakin aamun ensimmäiselle sukellukselle mukaan. Voi olla, ettei niistä ole ainakaan ihan aamusta veteenmenijöiksi.
Muutkin heräilevät ja kasaannutaan aamupalalle, tänään edessä on kurssin viimeiset sukellukset, maanantaina ja tiistaina saadaan sukeltaa hupia. Ollaan jo saatu suoritettua kurssin varsinaiset harjoitukset, joten päivän sukelluksien tarkoituksena on harjoitella lisää navigointia, ensimmäisen sukelluksen lopussa tehdään uudelleen tajuttoman sukeltajan hinaus, koska se meni edellisellä kerralla niin huonosti.
Saadaan suunnitella sukellukset itse, Jani sukeltaa meidän perässä ja tarkkailee meidän sukeltamista. Eero ei tänään enää sukella. Päätetään tehdä circuit, mennään opasnarua pitkin paikkaan nimeltä Kolme Ritaria ja jatketaan eteenpäin niin kauan, että ensimmäinen sukeltaja on käyttänyt kolmasosan hengitysilmasta. Takaisin tullaan eri reittiä ja samalla kerätään eiliseltä ”Sokko Exit” –sukellukselta luolaan jääneet jumpit pois. Näkyvyyden hävitessä niitä ei tietenkään alettu keräämään, koska pääasia oli päästä luolasta pois.
Lähdetään alas ja veteen. Vedän tämän sukelluksen, uin edeltä kunnes tullaan risteykseen, josta käännytään paluumatkalla eri reitille, merkitsen sen ja jatketaan Kolmelle Ritarille. Paikan tunnistaa siitä, että luolan katosta roikkuu kolme yhtä suurta kuution muotoista kivipaasia. Jani ottaa meistä videota Ritareiden alla ja jatketaan eteenpäin. Kun ollaan uitu luolan sisään neljäkymmentäviisi minuuttia, huomaan käyttäneeni kolmasosan ilmoista ja näytän pojille kääntymismerkkiä, pojat kuittaavat ja lähdetään takaisin päin. Takaisin tullaan aina käänteisessä järjestyksessä, joten tulen viimeisenä, pojat näyttävät valoa, kun puran pois omat ja eilen asennetut jumpit –ohjausnaruilta toisille. Sen verran ollaan jo harjoiteltu, että narujen asentaminen ja purkaminen menee rutiinilla. Paluumatkalla syvyys vaihtelee muutamassa kohdassa reippaasti ja huomaan, että painetta ei korvista tahdo enää saada tasattua helpolla. Sukelluksesta tulee kahdeksankymmentäviisi minuuttinen, kylmä ei kuitenkaan tule, koska narujen asentaminen ja purkaminen pitää lämpimänä. Lopuksi kerrataan vielä luolan suulla hinausta, sekin alkaa jo mennä vähän paremmin.
Noustaan ja katsellaan luolakartasta kuinka pitkälle ehdittiin, mitataan että ehdittiin noin kuudensadan metrin päähän suuaukosta ennen kuin käännyttiin takaisin. Syödään ja suunnitellaan toinen sukellus.
Nukutaan päiväunet ja lähdetään toiselle sukellukselle. Reitti laskeutuu ensin kymmeneen metriin ja nousee kohta taas neljään, Kimmo vetää sukelluksen ja menee edellä, laskeutuessa huomaan etteivät korvat toimi enää, ensimmäinen siirtymä opasnarulta toiselle on kun noustaan takaisin neljään metriin, Kimmo tekee jumpin ja lähdetään laskeutumaan uudelleen. En saa korvia enää auki ja on pakko kääntää sukellus. Uin takaisin hissukseen poikien perässä, aivan luolan katossa korvia säästäen. Sadattelen mielessä, amatööritouhua, korvaongelmat kuuluvat ehkä peruskurssille, mutta eivät enää luolakurssille. Kun tullaan suuaukolle nousen ylös, Kimmo ja Mattis tekevät vielä lyhyen sukelluksen toiseen suuntaan.
Kolaus on kova, ainakin itsetunnolle. Kurssia se ei sinällään haittaa, koska ollaan jo ylitetty kurssin sukellusmäärä ja aikavaatimukset reilusti. Noustaan ylös, manailen epäonnistumista ja huollan korvia ja Jani pyytää isäntiä lämmittämään kurssin valmistumisen kunniaksi saunan. Huomenna sukelletaan kolmestaan Kimmon ja Mattiksen kanssa, Jani pitää välipäivän, joten suunnitellaan sukelluksia kolmistaan. Päätetään kuvata videota ja kuvia, joten kasailen oman kamerakaluston valmiiksi. Kovin säälittävältä se näyttää venäläisten ystävien kaluston rinnalla.
Isännät tulevat sanomaan saunan olevan valmiina, joten mennään löylyihin. Sauna on iso ja löylyt pehmeät ja isännät ovat tuoneet saunaan vastat meille valmiiksi. Koivu ei ole Uralillakaan vielä lehdessä, joten päätellään isäntien sitoneen vastoja kuivamaan viime kesänä. Saunakin on lämmitetty sopivaksi niin, ettei se heti polta ja vie nesteitä kehosta, päätellään venäläisten olevan saunakansaa. Kurssin jälkeen olo on raukea ja sauna tekee hyvää, joten saunotaan pitkään ja hakataan vastoilla pahaa pois. Välillä käydään pihalla jäähdyttelemässä ja annetaan aron tuulten kuivata hikisiä ruumiita.
Saunan jälkeen mennään vielä ruokalaan istumaan ja jututtamaan venäläistä seuruetta. Tullaan hyvin juttuun, ne ovat mukavia veikkoja ja kyselevät meidän sukelluksista ja Itämeren hylyistä ja me niiden sukeltamisesta. Meillä on juomisen puoli jo sen verran vähissä, että joudutaan säännöstelemään, venäläisiä ei sen sijaan puute vaivaa, ne juovat pelkkää XO konjakkia, eikä uuden pullon avaamista näytä estävän se että edellinen on vielä puolessa välissä. Sukelluksen puolta ne eivät ole vielä ehtineet harrastamaan, mutta se ei näytä suuremmin surettavan. Me aiotaan kuitenkin sukeltaa huomenna, joten painutaan kohta nukkumaan.
Maanantai
Herätessä huomaan, että eilen tuli ehkä otettua paukku tai pari liikaa, joten olo ei ole paras mahdollinen. Tunnustelen korvia ja ne vaikuttavat jo paremmilta, sain Janilta hyviä roppeja ja ne tuntuvat avanneen korvia hyvin. Suunnittelua ja suuria puheita harrastettiin eilen liiankin kanssa, joten siihen ei tuhlata aikaa, syödään aamupala ja lähdetään veteen. Olokin paranee kamoja kasatessa ja viileään luolaan laskeutuessa. Kun päästään alas, ihmetellään miksi toinen sukellustasanteen valoista on pimeänä ja pian huomataan, että veteenmenopaikan rappusille on tippunut luolan katosta kuutio kiviä. Osa lastista on tippunut toisen valon päälle ja särkenyt sen.
Ensimmäisellä sukelluksella käydään kahdessa eri paikassa, päätettiin kuvata alemmilla tasoilla, koska näkyvyys niillä on ollut parempi ja niistä löytyy sopivan ahtaita paikkoja, meidän kalustolla ei suuria halleja valaista ja niissä kuvata. Sukelletaan niin kuin on suunniteltu, minä otan kuvia ja Mattis videota ja Kimmo vetää naruja.
Sukelluksen jälkeen kivutaan ylös ja taas syömään. Ruokalassa venäläiset ovat jo olutpullot käsissä ja mietitään, että tänäänkään ei taideta päästä niiden videovalojen loistetta ihastelemaan. Suunnitellaan toinen sukellus ja päätetään, että huomenna ei enää sukelleta. Huomenna aamulla ehtisi vielä yhden sukelluksen tehdä, mutta päätetään skipata se, niin ehditään rauhassa kuivatella kamat ja pakkailla
Toisella sukelluksella lähdetään samaan suuntaan, jossa käytiin toisena päivänä, mutta jatketaan pidemmälle ja mennään vähän eri reittiä. Mattiksella on taas videokamera kypärässä kiinni ja se kuvaa sukelluksen videolle, minä pysäytän Kimmon ja Mattiksen muutamassa kohdassa ja koitan ottaa niistä valokuvia. Mitään mestarikuvia ei tule, lähes kohtuullisia kuitenkin. Kolmestaan on mukava sukeltaa, mieli pysyy tarkkana kun vastataan itse navigoinnista ja kukaan ei katso perään. Sukelluksesta tulee seitsemänkymmentäviisi- minuuttinen, sukelluksen jälkeen kätellään toisemme ja kiitellään hyvistä sukelluksista. Paikalliset kantavat säiliöt ylös, mutta muut varusteet tuodaan itse, kasataan kamat ja kivutaan hitaasti, kiirettä ei ole, koska enää ei sukelleta. Kun päästään ylös, riittää että laitetaan kamat kuivumaan, pakata ehditään huomennakin. Ollaan sen verran väsyneitä, että huomenna ei enää hinkua veteen ole, rentoudutaan, kerrotaan huonoja juttuja, juodaan mitä jäljellä on ja painutaan nukkumaan. Venäläisiä ei illalla näy, joten arvellaan niiden olevan aamulla veteen menossa.
Tiistai
Nukutaan pitkään, syödään ja pakkaillaan kaikessa rauhassa, välillä editoidaan reissuvideota. Puolen päivän aikaan venäläiset tulevat morjestamaan, ovat pakanneet autonsa ja ovat lähdössä kotia kohti, missä se sitten niillä onkin. Veteen ne eivät tällä reissulla ehtineet.
Auto tulee hakemaan meitä puolelta öin, joten aika menee pakkauksen jälkeen odotellessa. Kimmon kanssa käydään iltapäivällä vielä kävellen Ordan kylässä, käydään paikallisessa kioskissa, josta ostetaan pari olutta ja istutaan paluumatkalla järven rantaan niitä juomaan. Ihmetellään outoa maata ja sen erikoisuuksia, osa asuu lautahökkeleissä, jotka näyttävät olevan 70-luvulta ja Suomessa saisivat purkutuomion, toiset ajelevat pitkillä maastureilla ja juovat puolikkaita XO pulloja. Vaikka Venäjällä moni asia näyttää olevan rempallaan, kaikki kuitenkin järjestyy. Ollaan jo ehditty porukalla puhua, että ensi keväänä tullaan uudestaan. Luola on hieno ja ainutlaatuinen, vaikka näkyvyydet eivät nyt olekaan ihan parhaat mahdolliset
Ehdittiin viettää luolassa kaksitoista tuntia, mutta paljon jäi vielä näkemättä ja vaikka varusteongelmiakin oli, sukelluksia ne eivät kuitenkaan estäneet. Pidetään reissua onnistuneena. Saadaan oluet juotua ja kävellään takaisin keskukselle. Auto tulee tunnin etuajassa, heitetään laukut kyytiin ja lähdetään kotia kohti. ––Aki
