Syvyys järjesti 6.3.2019 epävirallisen sukellusretken Heinolaan. Kaikki alkoi hyvin Internetistä ja totta tosiaan, päättyi Heinolan virtaan. Monenlaisten kommellusten, säätöjen, unohdusten ja sairastumisien jälkeen paikalle päätyi vain kaksi sukellus hinkuista. Jottei lukija vaipuisi surumielisyyteen asian tiimoilta, täytyy todeta, että moni kyllä pääsi tuona päivänä sukeltamaan ja kaikki oli loppujen lopuksi hyvin. Heinolan virtaan tosin pääsi sukeltamaan vain kaksi.
Tämä tarina kertoo noista kahdesta.
Kasinon rannassa hetken odoteltuaan Konkari (Risto) ja Noviisi (Topi) totesivat, että veteen täytyy päästä. Kuten tiedämme, veteen pääsy on pisin vaihe sukellusta ja siihen kuuluu muun muassa henkseleiden etsimistä arveluttavista paikoista, viime hetken tyhjennys käyntejä, kameran unohduksia ja toki auton avainten kaivuuta sisimmän kerraston povitaskusta. Mutta veteen pitää päästä ja niin tässäkin tarinassa päästiin.
Vesi oli kirkasta ja ihanaa. Näkyvyys ja auringonpaiste yhdistyi lähes tarunhohtoiseksi Suomi-sukellukseksi. Sekä Konkari että Noviisi olivat veden alla lähes mykkiä ihmetyksestä ja näkökentän laajuudesta. Kymmenen metrin säteellä joka suuntaan saattoi ihailla ihmisen jälkiä luonnossa. Suurin edustus oli lasipulloilla, betonilla ja kettingillä. Muovisia roskia joukkomme keräsivät muutamia pois, mukaanlukien yhden jääkiekon.
Matalassa auringonvalo valaisi hyvin, mutta sukelluksen melko myöhäisen ajankohdan vuoksi syvemmälle ei auringonvaloa ihan riittänyt. Seitsemän metrin jälkeen alkoi normaali pimeys, mutta edelleen vesi oli niin kirkasta, että ainoana rajoitteena näkyvyydelle oli sukelluslampun keilan pituus.
Matka kulki Kasinon rannan nurkalta avantouimareiden laiturille, josta sitten narua seuraten tukkinipulle ja siitä eteenpäin. Kaikki sujui leppoisasti, kunnes Noviisi tajusi, että paineilmaa oli kulunut nopeammin kuin oli aavistanut. Syykin selvisi kun käännyttiin takaisin, sillä paluumatkalla ei tarvinnut paljoakaan potkia ja ilman kulutus laski hyvin alhaiseksi. Huomaamaton vastavirta oli yllättänyt Noviisin, joka ei ollut sitä edes huomannut räpiköidessään. Mutta liitäminen takaisinpäin antoi aikaa miettiä tällaisiakin asioita.
Onnesta pärskien nuoret Syvyysläiset palasivat rantaan ja raahautuivat niin painaviksi muuttuneiden harrastevälineidensä kanssa ylös vedestä. Rannalla hitaasti tavaroitaan säätäessään he keksivät myös suurenmoisen idean. Toinen sukellus!
Tuumasta toimeen ja lyhyen kiertoreitin jälkeen he saapuivat Heinolan vanhan telakan tietämillä olevalle rannalle. Varusteet puettiin ja tilanteeseen liittyi taas normaalia säätöä. Sukellusparin käsi ylettyy mielenkiintoisiin paikkoihin, kun etsitään hanskoja kuivapuvun sisältä. Mutta se siitä.
Nyt siis oli jo alkanut hämärtää. Onneksi ei mieliä, ainakaan pahasti. Veteen mulskahdettiin ja rantavesistä etsittiin merkkejä vanhasta telakasta. Ja niitä löytyi. Kaksi isohkoa pohjarakennelmaa, ilmeisesti ramppien rakenteita. Ei ihan pientä parrua ja ruosteista metallisykeröä. Kaunista ja pimeässä niin arvoituksellisen näköistä.
Lisäksi löytyi Heinolan kaupungin vanha ylpeys, suihkulähde! Kapeissa valokiiloissa sangen kaunis rakennelma, johon liittyi yllättävän paljon kettinkiä. Sekä nuorilla seikkailijoillamme hieman yhtäkkisiä nosteensäätöjä.
Ja taas kerättiin muovia, tällä kertaa mukaan tarttui kertakäyttöinen partahöylä. Joskus ihmisten toiminta ihmetyttää.
Kaiken kaikkiaan tämä vähäväkinen retki, oli osallistujien mielestä erittäin onnistunut ja Heinola todella lunasti odotukset. Kaunista ja mielenkiintoista, keskellä kaupunki asutusta. Ihmisen käden jälkiä, niin hyvässä kuin pahassakin.
Heinolan virtaa voi hyvällä syyllä suositella, mutta ensikertalaisilla kannattaa olla mukanaan sukeltajia, jotka tuntevat paikat. Kun säät lämpenevät, vähenee kirkkaus ja runsas veneily vaikuttaa myös sukellusnautintoon. Virtauskohtiakin on paljon ja ne voivat olla voimakkaita, toisin kuin tämänkertaisilla sukelluksilla.
-Topi Aarnio
