Perinteeksi muodostuva PADI ICE diver kurssi järjestettiin Kaatialassa helmikuussa 2020. Viikonloppu oli kaikinpuolin onnistunut.
Meidän oma Topi on kirjoittanut siitä meille tarinaa muistoksi;
Tätä olin odottanut. Ainakin kolme kuukautta. Pääsisin jään alle! Ja ihan luvan kanssa! Syvyys Helsinki Ry:n järjestämä PADI:n jääsukelluskurssi! Voi vilinä tätä varpaiden kipristelyä ja odotusta. Jännitti kuin… enpä sano.
Siispä pako töistä perjantaina ja kaverin autolla keula kohti Alajärveä ja siellä olevaa majapaikkaamme Divers B&B:tä. Kyllä siellä pienten (ja vähän isompienkin) sukeltajien kelpasi varpaitaan lämmitellä ja rupatella. Bed and Breakfastin sisätilat oli somisteltu sukellusaiheisin valokuvin ja viereinen rakennus oli omistettu kompressorille ja välineiden kuivaukselle ja säilytykselle. Luksusta!
Totta tosiaan, perjantai illan aikana paikalle valui kuusi kurssilaista, kaksi kouluttajaa ja kolme seurallista hupidyykkaria. Eli aika monta yhteensä ja juttu luisti. Kokeneet kaatialan kävijät kertoivat kokemuksistaan ja siitä, millaista siellä on. Lisäksi kerrottiin jääsukelluksen ihanuudesta. Lopuksi jopa nukuttiin.
Aamulla heti aamiaisen päätyttyä aloitettiin teorialuennolla suoraan aamiaspöydässä istuen. Solmuja, köysimerkkejä yms. Ja millainen avanto kannattaa tehdä. Jännitys tiheni.
Ulkona oli kaunis räntä- ja lumisateen yhdistelmä, kun suuntasimme kohti Kaatialan louhosta. Sellaisena sää pysyi.
Paikan päällä heti menimme jäälle miettimään, mihin kohtaan kolon kaivaisimme. Joku lähti hakemaan unohtunutta kuivapukua ja kun liian myöhään tajusimme, että kaira oli hänen autossaan. Siispä aloitimme vain lapioimalla kevyttä sentin paksuista lunta avannon alueelta ja kolasimme laajenevat ympyrät avannon ympärille. Saimme lainaan toiselta ryhmältä kairan jolla saimme aikaan kolme reikää ennen oman kairamme saapumista.
Hikistä touhua se oli: kairaamista, jään sahausta, kimpaleiden nostamista avannosta ja vedellä ympärysrenkaiden kastelemista. Huomiona tulevaisuudessa tätä harjoittavalle: kannattaa jättää ne jääkimpaleet melko pieniksi, sillä niiden saaminen avannosta on haastavaa toimintaa. Onneksi meillä oli mukana Miia, joka saatavilla olevan kuva-aineiston mukaan ainakin teki suurimman osan työstä ja pojat vain katselivat.
Kun huhkinnat oli suoritettu, alkoi se osuus, jota kaikki olimme odottaneet: sukeltaminen! Kaikilla oli pari avannon ulkopuolella, jota voisi myös kuivemmaksi puoleksi sanoa, mutta tuossa vesi- ja räntäsateessa oli ehkä vaikea erottaa jään ylä- ja alapuolta. Kuivapuku oli iloinen asia molemmin puolin jäätä.
Sitten ei kaivattu muita valmisteluja kuin turvasukeltaja istua pönöttämääm aukon reunalle. Kiitokset Antille uhrautumisesta. Pyydämme sinua varmasti toistekin turvasukeltajaksi!
