#syvyyshelsinki, INFO, Kokous, Sukellus, Sukellus-Areena, Syvyys Helsinki, Tapahtuma, Tiedote

Vuosikokous 2019 + allasvuoro

Tervehdys kaikille seuramme jäsenille.

Vuoden 2018 hallitus kiittää aktiivisesta vuodesta kaikkia seuran jäseniä. Vuosikokouksessa seura sai uuden hallituksen sekä pohdittiin kuluvan vuoden tulevaa toimintaa seuran jäsenten toiveiden pohjalta.  Hallitus kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan seuran toimintaa joten meihin voi olla koska vaan yhteydessä.

Uuteen hallitukseen valittiin uusia innokkaita jäseniä sekä vuoden 2018 hallituksesta jatkaa osa. Heidän tehtäväksi jää suunnitella ja mahdollistaa tapahtumarikkaampi vuosi 2019  joten tapahtumakalenteria nettisivuilla tai facebook ryhmää seuraamalla pysyt kuulolla tulevasta.

Vuoden 2019 hallituksen jäsenet ovat
Rita Mutanen, Pj
Jari Salo
Sami Lindroos
Jari Salo
Jukka Holopainen
Risto Sillanpää
Alex Hornborg
Eetu Salokari

Kaikista hallituslaisista löydätte esittelyn ja nettisivuillamme lähiaikoina.
Vuoden jäsenmaksu säilyy ennallaan ja on maksettavissa verkkokaupassa

Kaikki jäsenedut ovat käytettävissä, kun maksu on suoritettu. Muistathan että säiliösi tiedot tulee olla rekisterissämme ennen täyttöä.

Ystävällisin terveisin
Syvyys Helsingin hallitus

#syvyyshelsinki, Event, INFO, Kokous, Sukellus, Sukellus-Areena, Syvyys Helsinki, Tapahtuma, Tiedote

Vuosikokous

Moi!

Muistuttelen kaikkia ensiviikon vuosikokouksesta, 
niin osaamme varautua kahvitarjoilun kanssa. Ilmoittautua voi facebookin lisäksi myös: syvyyshelsinki@syvyyshelsinki.fi osoitteeseen. Siellä on kaikille jäsenille mahdollisuus pulahtaa lämpimään altaaseen ja nappaa sen jälkeen kupposen kuumaa. Samalla muistuttelen Jäsenmaksusta, mikä on avattu holviin. allasvuoroon osallistuminen edellyttää jäsenmaksun suorittamista.

Maksaa voit tästä 

Muistakaa ilmoittaa pullotietonne seuran sähköpostiin, mikäli sitä ette ole vielä tehnyt.
Kohta ruvetaan jo julkaisemaan ensimmäisiä isoja tapahtumia ja niistä tulee tuotapikaa infoa, kovia reissuja on tälle vuodelle tiedossa, ensimmäinen jo esillä! Pysykää kuulolla!

Terveisin:
Eetu, jäsenvastaava

#syvyyshelsinki, INFO, Kokous, Syvyys Helsinki, Tiedote

Jäsenkokous 2018

Tervehdys kaikille seuramme jäsenille

Kiitän aktiivisesta vuodesta kaikkia seuran jäseniä sekä erityiskiitos vuoden 2017 hallitukselle. Vuosikokouksessa pohdimme tulevan vuoden toimintaa seuran jäsenten toiveiden pohjalta. Jäsenkyselyyn 2017 vastasi 33 jäsentä ja vastausten perusteella olemme tulevaa vuotta rakentamassa. Hallitus kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan seuran toimintaa joten meihin voi olla koska vaan yhteydessä.

Uuteen hallitukseen valittiin uusia innokkaita jäseniä ja heidän tehtäväksi jää suunnitella ja mahdollistaa tapahtumarikas vuosi 2018  joten seuraathan tapahtumakalenteria nettisivuilla tai facebook ryhmää

Vuoden 2018 hallituksen jäsenet ovat
Rita Mutanen, Pj
Jari Salo
Sami Lindroos
Lauri Salmi
Pauliina Skyttä
Risto Sillanpää
Alex Hornborg
Eetu Salokari
Markku Koskinen

Kaikista jäsenistä löydätte esittelyn ja nettisivuillamme lähiaikoina.
Vuoden jäsenmaksu säilyy ennallaan ja on maksettavissa verkkokaupassa

Kaikki jäsenedut ovat käytettävissä, kun maksu on suoritettu. Muistathan että säiliösi tiedot tulee olla rekisterissämme ennen täyttöä.

Ystävällisin terveisin
Syvyys Helsingin hallitus